Kuuloaistiin liittyvät rajoitteet

Tabletti kädessä.

Kuuloaistin vajavuuden huomioiminen

Kuurot ja kuulovammaiset tulee huomioida sisällöntuotannossa erityisesti ääntä sisältävien sisältöjen osalta. Tämä tarkoittaa erityisesti videoita ja äänitiedostoja. Mikäli sivulla esitetään ennalta nauhoitettua sisältöä, on sisällöstä oltava vaihtoehtoinen tapa. Vaihtoehtoisia tapoja ovat mm. viittomakielinen tulkkaus, videon tekstitys tai luettavissa oleva videon sisällön selostava teksti. Näistä helpoimpia toteuttaa ovat sisällön kertovan tekstin lisääminen sivulle ja videon tekstitys.

Digitaalisten palvelujen tietosisältöjen on täytettävä saavutettavuusvaatimukset, kun tietosisältö on palvelun käyttäjien saatavilla. Kuitenkin jos aikasidonnainen media julkaistaan yleisölle tarkoitetussa digitaalisessa palvelussa, palveluntarjoajan tulee tehdä valmiiksi tallennettu aikasidonnainen media saavutettavuusvaatimusten mukaiseksi 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun mediatallenne on julkaistu ensimmäisen kerran tai se on julkaistu uudelleen.

Varmista, ettei merkkiääni ole ainoa tapa välittää viestejä käyttäjälle. Kuuroille ja kuulovammaisille merkkiäänet ovat mahdottomia havaita ja useimmat kuulevatkin käyttäjät pitävät tietokoneen kaiuttimet mykistettyinä tehden äänimerkit toimimattomiksi .

Mikäli sisältö on nauhoitteena, esimerkiksi haastattelu, niin huolehdi siitä, ettei puheen taustalla ole häiritsevää ääntä.

Tarkista ainakin nämä:

– Videoissa on tekstitys tai ainakin sisällön selostava teksti luettavana.
– Mitään sisältöä ei esitetä ainoastaan ääni- tai videotiedostona.
– Sisältö on jaettu selkeisiin kokonaisuuksiin.
– Sisällön esittämisessä on hyödynnetty visuaalisia keinoja.
– Varmista, että käyttäjällä on tarvittaessa mahdollisuus ottaa yhteyttä myös muuten kuin puhelimitse.